maanantai 28. tammikuuta 2013

Tänään on taas itkupäivä. Mikään homma ei etene, eikä millään ole oikeastaan mitään väliä.
Tuntuu, että kaikki on aivan turhaa; kituuttaa päivästä toiseen ja miettiä, mikä meni vikaan ja missä vaiheessa. Olen jälleen ajatellut menneitä ja miettinyt tulevaa, enkä näe oikein mitään syytä, miksi pitäisi jaksaa jatkaa eteenpäin. Tunnen itseni niin tarpeettomaksi ja sekunda -luokan ihmiseksi, suoraan mappi ö:stä.

Kutominen ei huvita tänään yhtään. Se on sääli, sillä mulla oli hyvä vauhti päällä sukkarintamalla. Tuli tunne, että miksi mä edes niitä teen. Juu, tiedän, että lähelläni on ihmisiä, jotka arvostavat tekemiäni villasukkia ym. mutta silti...

Miksei ihminen osaa arvostaa elämäänsä sellaisena kuin se on? On niin helppo asettaa vaatimuksia siitä, millaista elämää haluaisi elää, vaikka tietää, ettei sen toteuttaminen ole joko a) helppoa tai b) se on mahdotonta. Sanotaanhan sitä, ettei mikään ole mahdotonta, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu, että pelkästään perustyytyväisyyden tavoittelu tuntuu minusta mahdottomalta. Toki monet asiat vaikuttavat siihen, mitä pitää "perustyytyväisenä" ja "tavallisena". Mielestäni omat vaatimukseni eivät ole kohtuuttomia, mutta tällä hetkellä ne tuntuvat niin kaukaisilta ja tavoittamattomilta.
Toisena päivänä tilanne voi olla toinen...Mutta tänään mennään näissä aatoksissa.

Päivää paransi hieman se, että  nyt se työkokeiluasia on selvä; enää täytyy vain käydä tekemässä sopimus työnantajan kanssa ja sopia työssäoloaika. Helpotti hieman oloa :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Olin eilen yliaktiivinen ja kudoin ne yhdet UWA -sukat valmiiksi. En olisi uskonut, että ne valmistuvat kahdessa päivässä. Lankana oli kyllä Novitan 7 Veljestä Raita eli paksu lanka, joka nopeutti valmistumista.



Lisää Uwasta tuolla UWA -sivulla.

Kultsi kävi äsken kahvilla pikaisesti. On se vaan niin mukavaa, kun hän käy. Edelleen kyllä jossittelen ja toivon aika ajoin, että asiat olisivat menneet toisin, mutta mennyt on mennyttä. Nyt vaan yritän rakentaa menneistä yhteisistä ajoista kauniita muistoja. Enkä missään nimessä vaihtaisi mitään pois yhteisestä ajasta. Se, mikä nyt on tärkeintä, on se, että olemme hyviä ystäviä ja pidämme yhteyttä ja näemme edelleen.

Tämä päivä on mennyt muuten kutoessa. Aloin kutoa naisten pitempi vartisia sukkia TeeTee Pallaksesta. Vaikka puikkokoko pieneni vain 0,25mm:llä, tuntuu 3mm puikot tosi ohuilta. Kuinka ohuilta tuntuvatkaan seuraavan sukkaparin 2,5mm puikot...
Tänään saan kutoa ihan rauhassa, koska ruokaa ei tarvitse tehdä - eilistä makaronilaatikkoa on vielä.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Aamulla annoin itselleni luvan nukkua niin kauan kuin unta riittää. Illalla ajattelin, että nukun ainakin puoleenpäivään, mutta klo 10 maissa heräsin suht pirteänä.
Herättyäni soitin ystävättärelleni, kun oli sovittu, että soitan herättyäni. Eipä aikaakaan, kun hän tuli "aamukahville". Mykistyin,kun hän tuli; hän toi tuliaisena Novitan Nalle luontopolku -lankaa värissä Koivu. Se on ihan mun vihreää <3 Lisäksi hän toi vyyhdin Ruskovillan käsityölankaa, jossa on 65% silkkiä ja 35% baby camelia. Että tuo viimeksi mainittu on ihanan pehmeää <3<3<3 Tuon Ruskovillan langan olin tilannut ystävättäreni kaverilta, joka oli käynyt Ruskovillassa. Vielä en tiedä, mitä tuosta Ruskovillan langasta tulee isona, mutta eiköhän sekin selviä ;)



Eilen illalla aloin kutoa serkkuni tytölle sukkia, jotka ovat samalla UWAtyö. Sain melkein ekan sukan valmiiksi. Jos tänään olen oikein ahkera, saan varmaan kaverin tuolle yksinäiselle sukalle tehtyä.

Nyt meinaa mennä hermot. IE oikuttelee oikein kunnolla. Ei anna tallentaa tekstejä tänne bloggeriin. Kuvia se ei ole antanut lisätä pitkään aikaan. Onneksi on olemassa tämä Mozilla, jolla homma toimii. Ärsyttää vaan aika lujaa, kun muuten käytän IE:tä ja nyt se päätti sitten oikutella Bloggerin kanssa. Murrrrrr!

perjantai 25. tammikuuta 2013

Tässä on mennyt viikko, etten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Viikko on ollut aika vaihteleva; toisaalta on ollut kauhea vimma tehdä koko ajan jotain, mutta toisaalta olen jämähtänyt muistelemaan menneitä ja jossittelemaan asioita. Sinänsä kuluttavaa.

Ystävättäreni kanssa leivoimme alkuviikosta taas pullaa ja ennen sitä tekaisin pellillisen mokkapaloja. Voitte uskoa, että kahvivieraita on riittänyt ;D
Kultsi on käynyt tällä viikolla päivittäin, mikä on ollut kiva. Samoin ystävättäreni on poikkeillut tiuhaan tahtiin. Ihana huomata, etten ole yksin.

Työkokeiluasia näytti ensin olevan hyvällä mallilla, mutta sitten tuli mutka matkaan, jota tässä nyt yritetään selvittää. Onneksi paikka johon haluaisin mennä, haluaisi myös ottaa minut. Kun vain saadaan se pikku ongelma selvitettyä, niin sitten kaikki on hyvin.

Sukkiakin on valmistunut kaksi paria. Ensin valmistui serkun pojalle koon 45 sukat, jotka on tehty Dropsin Fabelista. Kerällä tuo lanka ei näyttänyt oikein miltään, joten yllätyin positiivisesti valmiista neuleesta.




Seuraavat sukat olivat Laurin villalangasta, mikä oli minulle uusi tuttavuus. Kokemuksia ja mielipiteitä ko langasta enemmän tuolla UWA -sivulla. Näiden sukkien koko on 42/43 ja saaja on vielä arvoitus. 

 
Tänään en aio tehdä muuta kuin kutoa. Tai no, ruokaa on ehkä pakko laittaa. Olen miettinyt pääni puhki, mitä tekisi... Taidan päätyä perunoihin ja nakkikastikkeeseen. Ei ole ollut pitkään aikaan nakkikastiketta.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Pakkanen paukkuu ja aurinko paistaa eli kaunis talvipäivä, mutta vähän on liian kylmä. Mittari näytti aamulla -28 astetta. Ei yhtään tekisi mieleni lähteä ulos,mutta pakko lähteä kauppaan.

Käsityöinnostus on edelleen voimissaan. Kudon niitä koon 45 sukkia ja ne jopa etenevät. Hurja ajatus yrittää saada ne tänään valmiiksi. Rohkenen kyllä hieman epäillä...

Muuten on taas vähän matalapainetta. Vähän meinaa olla ikävä Kultsia ja yhteisiä aikoja. Miten erosta toipuminen voi olla näin vaikeata.. Onneksi kuitenkin nähdään edelleen suht usein ja soitellaan päivittäin. Ja mikä tärkeintä, voin edelleen puhua hänelle vaikeista asioista. Myös se on minulle tärkeää, että hän on tarvittaessa olkapäänä ja tukena - ystävänä.

Joskus siinä päivällä ystävättäreni poikkesi kahvilla. Alunperin piti tavata kylällä, mutta ehdin kotiin ennen kuin tiemme kohtasivat. Suunnittelimme, että voitaisiin taas ensi viikolla leipoa pullaa ;) Tämä alkaa olla huolestuttavaa, jos alan leipoa pullaa kerran viikossa ;D

Nyt, kun olen taas rauhoittunut paikalleni ja ihmettelen itsekseni kotona, hiipi yksinäisyydentunne kaveriksi. Sen tietää, että iltaa myöten alan sitten taas ajatella liikaa asioita ja muistella menneitä. Kunpa osaisi olla ajattelematta.
Kävi tuossa jo mielessäni, että lähtisin iltaa kohden ajelemaan Koskiin ja olisin yön siellä, mutta hylkäsin ajatuksen melkein heti. Ehkä kuitenkin odotan mukavampaa säätä ja muutenkin on kivampi ajaa päivänvalolla kuin pimeässä; matkaa on kuitenkin lähes 150km. Ja säästyypähän bensat.

Ehkäpä mä käperryn tuonne sohvannurkkaan ja otan kutimen käteen. Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

torstai 17. tammikuuta 2013

Tänään on taas ollut vauhtipäällä -päivä. Heti aamusta aloimme ystävättäreni kanssa leipoa pullaa; litran taikina tuli tehtyä. Oikeastaan hän tuli katsomaan, missä minulla menee pieleen, kun pullani muistuttavat koostumukseltaan enemmän sämpylöitä kuin oikeita pullia. Syykin selvisi. Jos seuraavalla kerralla onnistuisin ihan itse tekemään pullataikinan. Ystävättäreni oli kuitenkin sen verran kannustava (?), että hän sanoi tulevansa vahtimaan vielä seuraavankin taikinan teon. Tuon voisi tulkita monella tapaa, mutta eiköhän hän sanonut sen pilke silmäkulmassa ;)
Ensimmäinen pellillinen oli uunissa, kun eka pullakahvinkärkkyjä saapui paikalle :D. Ei hänen kauan tarvinnut odottaa, kun sai uunilämmintä pullaa.
Kun viimeinen pellillinen oli paistettu, pääsimme mekin ystävättäreni kanssa vihdoin juomaan pullakahvit ja arvostelemaan työmme tuloksen. Olimme tyytyväisiä.
Sovimme, että menen huomenna pullapussin kanssa käymään ystävättärelläni kahvilla. Niin ja sai hän tänään mukaansa lämpimäisiä :)

Eilen illalla kutominen maistui niin hyvältä ja kivalta, etten meinannut millään malttaa mennä nukkumaan. Sama fiilis jatkui aamulla eli sain tikutettua aika paljon ennen ystävättäreni tuloa. Nyt leipomisen jälkeen kudontapuhti on hieman kadoksissa, mutta eiköhän se vielä sieltä löydy tänään. Toivottavasti.
Kuten mainitsin, niin pitkästä aikaa kutominen tuntui taas mukavalta ja rentouttavalta; tuntui, että työ eteni hirvittävää vauhtia. Tätä tunnetta olen kaivannut.

Huomasin hirvittävän puutteen lankavarastossani: Minulla ei ole yksivärisiä,ohuita sukkalankoja. Laitoin Ravelryyn ja Novitan neulomoon huhuilut, että kaipaan niitä. Voisin tietysti olla törkeä ja laittaa tähänkin, että jos jollain lukijallani sattuu olemaan ylimääräisenä ko. lankoja, olen kiinnostunut. Värillä eikä kerän koolla ole väliä - tulevat kaveriksi kirjavien jämälankojen kanssa. Jos joltain löytyy,niin voit laittaa vaikka kommentteihin viestiä tai sitten laittaa sähköpostia osoitteeseen muruliini70@gmail.com. Jos laitat posti@, niin hihkaise vaikka kommenteissa siitä - en tahdo muistaa katsoa tuota laatikkoa kovinkaan usein :(  Mielellään langat saisivat olla suht edullisia..

Toivottavasti kukaan ei nyt hermostu, kun kyselen täällä lankaa....

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Eilinen käynti siellä Käsityökeskuksella oli avartava ja mielenkiintoinen. Tuli tunne, että ehdottomasti haluan sinne työkokeiluun. Vielä on muutama selvitettävä asia ennen kuin kaikki on varmaa, mutta toivossa on hyvä elää. Toivon totisesti, että pääsen sinne.

Kultsi käväisi eilen kahvilla, mikä on aina yhtä mukavaa. Kyllä hänellä on edelleen muhun tietynlainen vaikutus, ei voi mitään.

Tänään olen ollut ahkera. Aamusta pesin pyykkiä ja iltapäivällä tein lähes pataljoonalle ruokaa, ettei tarvitse tehdä pariin päivään mitään sellaista. Ystävättäreni poikkesi kahvilla ja suunnittelimme, että huomenna voitaisiin leipoa yhdessä pullaa. Jotenkin tuntuu, että pullantuoksu houkuttelee tänne kahvivieraita ;)
Kun sain "pakolliset" tehtyä, istahdin kutomaan ja sain Kultsin sukat valmiiksi. Ne ovat kolmas valmistunut UWA-työ. Lankana niissä on Violet Greenin sukkalanka.

Seuraava työ odottelee jo sohvankulmalla :)
Laitoin pientä päivitystä tuonne UWA-sivullekin...

maanantai 14. tammikuuta 2013

Pikainen päivitys blogiin; olen ihan väsy. Jotenkin tänään on ollut sen verran vauhtia, että näin alkuillasta alkaa olla sitten väsy. Mutta onneksi sain puhua pikapuhelun Kultsin kanssa, mikä hieman piristi.

Päivällä kävin ystävättäreni synttärikahvilla, missä viihdyin pari tuntia. Kotiuduttuani olen yrittänyt kutoa, mutta hitaasti etenee. Minulla on nimittäin pähkähullu ajatus saada UWA -työt tehtyä huhtikuun alkuun mennessä, jolloin minulla alkaa työkokeilu. Saattaa olla, että sen työkokeilun aikana on niin puhki, ettei tule pahemmin kudottua. Saas nähdä, onnistuuko tuo suunnitelmani saada kaikki valmiiksi huhtikuun alkuun.
Siihen on 11 viikkoa aikaa, tekemättömiä UWA-töitä on 8kpl ja nyt tekeillä oleva eli periaatteella 1 työ / viikko sen pitäisi onnistua.

Nyt täytyisi jostain saada puhtia tehdä ruokaa. Ei yhtään huvittaisi..

Huomenna menen näytille sinne työkokeilupaikkaan. Samalla kuulen millaisia töitä se pitää sisällään ja millaiset työajat siellä on. Sen tiedän jo valmiiksi, että aika on 5h / päivä viitenä päivässä viikossa, mutta se, mihin kohtaan päivästä se viisi tuntia sijoittuu, selvinnee huomenna. Käsityöihmisenä olisin iloinen, jos pääsisin tuohon paikalliseen käsityökeskukseen. Pitäkää peukkuja ;)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Hihhei! Taas on vaihteeksi hyvä päivä. Kultsi kävi eilen värjäämässä mun tukkani. Toisen on helpompi värjätä mun pitkä tukkani siten,  että väri tulee tasaisesti juuresta alkaen. Tai sitten mä olen vaan tottunut siihen, että toinen värjää sen. Äidin eläessä hän värjäsi tukkani, mutta äidin kuoltua se siirtyi Kultsille. Onneksi hän suostui opettelemaan sen :)

Puikot ovat pysyneet ihan kiitettävästi käsissä. Nyt on tekeillä sukat Kultsille Violet Greenin sukkalangasta - UWA-työ nekin. Eilen kutominen tuntui taas pitkästä aikaa rentouttavalta ja mukavalta.
Tosiasia kyllä on, etten osaisi enää elää ilman käsitöitä. Se on niin automaattista, että kun istuu, ottaa kutimen samantien käteensä.

Sain Cesilialta apua tuohon kellon oikeaan aikaan laittamiseen. Ihanaa, että on olemassa avuliaita ihmisiä <3 Toivottavasti pystyn  joskus vastavuoroisesti auttamaan jotain toista. Olen vaan ilmeisesti niin tumpelo, etten onnistunut. Sain kyllä laitettua oikean ajan, mutta herjasi, että on ajastettu julkaisu tekstillä. Höh! Taas liikaa liikkuvia osia tai ainakin vaihtoehtoja. ;D

Minulla on ollut parin päivän ajan ihan hirveä polte saada uutta lankaa. Olen yrittänyt vihjailla parille ystävälleni melko suoraan, että tahtoo lankaa, mutta kumpikaan ei ole tarttunut koukkuun. Höh. Yritin porkkanana vielä sitäkin, että kudon niistä langoista myös heille sukat, mutta eivät iskeneet kiinni. Haaveilen niistä Austermann Step Holiday -langoista. Katselin eräässä nettilankakaupassa, että olisi ollut myynnissä 1,2kg paketti, missä on ne kaikki värit... Täytyisi keksiä keino muuttua rahaksi. ;)
Sen päätin, että vielä jonain päivänä saan ne langat.

Sääkin lämpeni taas vaihteeksi. Ei ole kuin vajaat -10 astetta pakkasta. Tuntuu lämpimältä eilisen melkein -20 asteen jälkeen.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Taas on päivä hurahtanut ihan huomaamatta iltapäivän puolelle.
Aamusella kävin hoitamassa asioita ja poikkesin samalla ystävättärelläni. Mittari ei näyttänyt montaakaan astetta pakkasta, mutta viima teki ilman huomattavasti kylmemmäksi. Meinasi suorastaan tulla kylmä.
Postista hain sen Bemun blogiarvonnassa voittamani Kultasuklaan suklaarasian. Pakko oli heti maistaa ja hyviä ovat. Nyt kysytään tahdonlujuutta, etten syö ihan putkeen niitä vaan nautiskelen aina silloin tällöin suklaan.

Olen tässä hymyillyt itsekseni, miten hyvissä ajoin Runebergin tortut ja laskiaispullat ilmestyvät myyntiin. Kumpaankin on vielä tovi matkaa. Toisaalta, ilmestyväthän joulukrääsätkin jo lokakuussa kauppoihin, niin miksei sitten em. leivonnaisetkin.

Eilen sain valmiiksi ne ystävättärelleni menevät sukat. (uwatyö) Niistä hieman enemmän höpinää tuolla UWA -sivulla. Tällaiset niistä tuli:



Lankana OnLine Supersocke silk. Ihan kauniit, vaikka itse sanonkin eli olisivat kelvanneet minullekin ;)

Äsken oli hirveä vimma mennä kutomaan, mutta sitten iski lorvimato tai siis lorvikatarri, niin kuin isä aina sanoi. Jotenkin jämähdin muistelemaan äitiä ja isää sekä lapsuuttani, jolloin kaikki oli hyvin ja sai olla ilman huolenhäivää. Ainakin näin jälkikäteen tuntuu siltä. Sääli, ettei aikaa saa käännettyä takaisinpäin. Voisin ainakin hetkeksi haluta siihen aikaan, jolloin vanhempani olivat vielä elossa ja kaikki oli hyvin.  Varmaan tuo pitkäaikaisen perhetutun kuolema sai taas nämä ajatukset valloilleen. Jotenkin tunnen itseni välillä niin yksinäiseksi, vaikka minulla nämä ystäväni ovatkin. Varmaan tuo on ihan normaalia.


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kämmekkäät ja kynsikkäät olivat eilen päässeet turvallisesti perille ja saaja oli tyytyväinen. Hyvä niin. Aina sitä miettii, tykkääkö saaja ja onko ne nyt sellaiset kuin oli toivottu, joten tuo tieto oli mukava saada.
Muuten käsityörintamalla ei ole isompia tapahtunut. Tikutan edelleen niitä ystävättärelleni meneviä sukkia. Eilen olisi ollut hyvää aikaa kutoa, mutta jostain syystä väliin tuppasi tulemaan sijaistoimintaa kutomiselle :(

Olen tässä pari päivää ajatellut taas syntyjä syviä.
Perhetuttu, jonka olen tuntenut lapsuudestani saakka, nukkui maanantaina pois. Olihan hänellä jo ikääkin ja sairauksia eli siinä mielessä oli helpotus, että kivut ainakin lakkasivat.
Tässä on kuitenkin se puoli, että tulossa on hautajaiset toisella paikkakunnalla. Ei niin, etteikö minulle olisi siellä yöpymispaikka, mutta jostain syystä haen syytä, ettei tarvitsisi mennä. Yhtenä hyvänä syynä voinee pitää sitä, ettei ole varaa ostaa hautajaisvaatteita eli mustia housuja,mitkä ehdottomasti pitäisi hankkia eivätkä kukatkaan ole ihan ilmaisia. Toivon, että omaiset ymmärtävät sen,jos en mene hautajaisiin.
Eilen laitoin yhdessä tätini kanssa surunvalittelukukat ja adressin.

Kävin tuossa päivällä ystävättäreni kanssa ajelemassa ja hoidettiin samalla asioita. Olin miettinyt pääni puhki päivän ruokaakin, mutta kiitos ystävälleni, se asia on nyt hoidossa :)
Nyt varmaan pitäisi ottaa taas puikot käteen, jotta saisi sukat etenemään tai ehkä peräti valmiiksi.

Mukavaa talvipäivää kaikille :)

maanantai 7. tammikuuta 2013

Olen yllättynyt, miten puuhakkaalta olo tänään tuntuu. Kävin heti aamusta postissa ja poikkesin samalla ystävättärelläni kahvilla. Hieman nolotti, kun oikeastaan kutsuin itse itseni sinne kahville. Toisaalta - olemme niin hyvät ystävät, että hän varmaan olisi sanonut, jos ei olisi käynyt. Uskon niin.. Ja kyllä sinne mennessäni pyysin anteeksi, kun kutsuin itseni heille käymään.

Nyt ajattelin istua hetkeksi kutomaan ystävättärelleni sukkia ( uwatyö tämäkin ) ja aloittaa sitten perunateatterin. Suunnitelmissa on tehdä kinkkukiusausta. Olisi päässyt helpommalla, jos olisi ostanut kaupasta valmista perunasipulisekoitusta, mutta siitä tulee niin paljon parempaa, kun tekee alusta asti itse. Ja kun kerran on pelit ja vehkeet, millä saa helpolla perunasuikaleita.

Ulkona on pakkasta -9 ja välillä höytyilee hieman lunta. Lisäksi siellä on liukasta. Huomasin sen, kun otin lipat tuossa kotipihassa kotiintullessani. Pitäisi ehkä keskittyä enemmän tällaisella kelillä etenemiseen kuin kaikkeen muuhun. Onneksi ei sattunut - ainoastaan ego sai pienen kolhun ;)

Joskus myöhemmin. Puuhakkuus katosi, kun sain sen kinkkukiusauksen uuniin. Höh.
Toinen syy saattoi olla se, että antauduin taas ajatusten vietäväksi, mikä ei tiedä useimmiten hyvää. Miksi ihmisen pitää olla näin hirveästi tunteiden vietävissä?
Jospa kutominen auttaisi - etenkin, jos ottaisi jotku pitsisukat työnalle, jotta olisi pakko keskittyä kuvion tekemiseen eikä vain kutoa tavallista perussukkaa aivottomasta...

sunnuntai 6. tammikuuta 2013


Meni se niin, ettei kahta voittoa ilman kolmatta ; lotossa oli 4 oikein :D Saan huimat 8,10e.

Viikonloppu on mennyt oikeastaan kutoessa. Sain ne tädilleni menevät kynsikkäätkin valmiiksi, joten huomenna täytyy käydä postissa. Enemmän niistä tuolla Uwa -sivulla.



Tänään suunnitelmissa on jatkaa kutomista. Tekemääni nakkikeittoa on vielä sen verran, ettei tarvitse tänään ajatella ruoanlaittoa :)

Fiilikset ovat olleet suht neutraalilla tasolla eli ei ole ollut mitään isoja heittelyjä eikä itkukohtauksia. Pitkästä aikaa tämä tuntuu ylelliseltä. Varmaan sekin vaikuttaa olotilaan, että ulkona on aurinkoinen ja valoisa päivä.

Eilen pari ystävääni poikkesi kahvilla,mikä on aina iloinen asia. Molempien kanssa on niin helppo puhua melkeinpä mistä hyvänsä. Kahvia tuli kyllä eilen juotua hieman liikaa, ainakin mahan mielestä - se piti illalla sellaista mouruntaa ettei ole tosikaan. Jos tänään koettaisi juoda hieman vähemmän ;)

torstai 3. tammikuuta 2013

Olisikohan onni kääntymässä.. Voitin KyJyn arvonnassa lahjakortin nettilankakauppaan :o Minä, joka en ikinä voita mitään? Oli varsinainen yllätys!

Siitä sain puhtia sen verran, että järkkäilin itselleni työökokeilupaikkaa kevääksi. Menen tuossa puolenkuun maissa tutustumaan paikkaan ja samalla näytille. Toivottavasti pääsen sinne. Yllättäen ko. paikka liittyy käsitöihin ;)

Aamusella Kultsi poikkesi aamukahvilla ja samalla parturoin hänen tukkansa. Säästöä se on pienikin säästö.  Samalla vihjailin, että minunkin tukkani pitäisi värjätä. Kultsi on niin hyvä värjäämään tukkaani,etten viitsi itse rypöä sen värin kanssa. Muutenkin pitkän tukan värjääminen itse on aika haastavaa..
Vähän hänen jälkeensä tuli ystävättäreni käymään ja turistiin siinä kahvitellessa niitä näitä. Muuten päivä onkin mennyt vähän ihmetellessä. Pitäisi kutoa niitä kämmekkäitä UWAan liittyen, mutta siitä enemmän tarinaa tuolla UWA-sivulla.

Ruoanlaitossa menen tänään siitä, mistä aita on matalin. Meillä syödään joko pakastepizzaa tai sitten joululta jäänyttä ja pakastimen kautta kierrätettyä perunalooraa. Vielä en ole saanut päätettyä kumpi on päivän ruoka.

Hups! Pitäisiköhän lotota? Minua on suosinut onni myös Bemun blogin arvonnassa :o
Tämähän on ihan ennenkuulumatonta...

tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille!

Uusi vuosi vaihtui kotona kutoen ja tuijottaen ikkunasta ilotulitusta. Eipähän tarvinnut olla vesisateessa ;D

Heti alkuun muistaessani - päivittelen UWA -kuvia tuonne UWA-sivulle sitä mukaa,kun niitä alkaa valmistua. Mainitsen niistä tämän sivun postauksissa,niin tiedätte mennä halutessanne katsomaan, mitä olen saanut aikaan.
Tuli ongelma, kun en keksi,miten Uwa -sivulle saa kirjoitettua samalla tapaa kuin tälle sivulle ja miten sinne saa nuo tunnisteet näkyviin. No, eiköhän se suju niinkin, että mainitsen täällä uusista kuvista :) Ja muutenkin kirjoittelen UWAan liittyviä juttuja tuonne UWA-sivulle eli kannattaa vilkaista sinnekin ;)

Jos joku osaa neuvoa tuon ongelmani kanssa, otan apua ilolla vastaan...

Ulkona on hämärä,sateinen päivä. Toisin sanoen oikein sopiva päivä kutoa sohvannurkassa.

Kultsi poikkesi tuossa kahvilla ja turistiin niitä näitä. En voi kieltää, etteikö minusta ole mukavaa, kun hän käy. Päästäminen irti menneestä on vaikeaa - toisaalta tiedän päästäneeni jo osittain irti,mutta osa pitää vielä kiinni ja ehkä elättelee pieniä toiveita asioiden muuttumisesta ja onnellisesta lopusta. Järki kyllä sanoo, ettei onnellista loppua tule minun ja Kultsin kohdalla, mutta minkä teet sydämen sopukassa olevalle pienelle toiveelle.
Jonain päivänä sitä varmaan hyväksyy kokonaan tilanteen ja yhteiset ajat muuttuvat kokonaisuudessaan lämpimiksi muistoiksi yhteisestä ajasta, joista olen kiitollinen ja onnellinen.
No niin, nyt itken taas :(

Tälle päivälle ei ole mitään suunnitelmia ellei kutomista lasketa. Tein eilen riisilooraa ison satsin eli ei tarvitse laittaa ruokaakaan pariin päivään. Jee! :) Tällä haavaa kokkaaminen ei kuulu lempitoimiini.
Muutenkin yritän aina keksiä sellaisia ruokia, joita voi tehdä isomman satsin, ettei tarvitse joka päivä kokata. Miten niin yritän mennä siitä, missä aita on matalin.... ;)