sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulusta selvitty :)

Nyt on joulu onnellisesti takana ja voidaan keskittyä ensi vuoden joululahjojen tekoon. :) Paitsi sanokaa minun sanoneen, että kiire tulee lahjojen kanssa ensi vuonnakin. Yritän saada UWA 2014:ssa aloitettua lahjojen teon, mutta toisaalta ne työt ehtivät "hukkua" jo ennen joulua. No, katsotaan miten likan käy.

Ystävättäreni kävi joulunpyhinä ja sain kuvattua ne joululahjaksi menneet sukat. Lankana on OnLine supersocke silk.

 
 
Joulunpyhät menivät oikeastaan levätessä; olen ollut tosi väsynyt eikä nukahtaminen / nukkuminen ole ollut ollenkaan vaikeaa. Sanoisin, että nukkuminen on kivaa ;D
 
Olen pikkuhiljaa suunnitellut UWA -töitä ja saanut kerittyä langat ja laitettua puikot niihin valmiiksi odottamaan. Saattaa tietysti olla, että langat vaihtuvat vielä matkan varrella. En tiedä, saanko UWAa vietyä kunnialla loppuun, kun päätin olla tai ainakin yrittää olla stressaamatta niistä töistä. Saattaa tietysti olla, että tyypilliseen tapaani,teen niistä stressin. Aika näyttää.
 
Tein tänä jouluna pari asiaa ensimmäisen kerran: imelletyn perunalaatikon ja jäljensin silmukoita valmiiseen neuleeseen. Molempien onnistumiseen olen ihan tyytyväinen.
Kaivinkonesukkien saaja oli ollut ilahtunut. Pohkeesta olivat olleet hieman löysät, mutta ovat silti käyttökelpoiset. Tosi vaikea tehdä näkemättä ja ilman mittoja pitkää sukkaa rotevaan pohkeeseen. Pääasia, että niitä kuitenkin pystyy pitämään.
 
Nyt siirryn taas kutimen pariin. Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille.
 


4 kommenttia:

  1. Hyvän näköiset sukat olet tehnyt lahjaksi =)

    Minä jätän UWA:n väliin. Ensimmäisellä kerralla osallistuin ja onnistuin, joten ehkä nykyään vaivaa rimakauhu. Sen sijaan otan osaa Ufoton Uusivuosi tempaukseen.

    Mukavaa uutta vuotta 2014.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä miten mun käy - vähän meinaan jo stressata sitä...

      Kiitos :)

      Hyvää Uutta Vuotta 2014 Sinullekin!

      Poista
  2. Kauniit sukat ystäväsi sai sinulta,Hyvää Uutta Vuotta 2014 sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos :)

    Hyvää Uutta Vuotta 2014 Sinullekin!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)