torstai 11. huhtikuuta 2013

Tällaiset päivät, jolloin työt alkavat vasta klo 12, eivät ole minun makuuni. Aamulla en osannut nukkua, mutta en toisaalta osannut oikein tehdäkään mitään. Aamu on mennyt kutoessa ja kelloa vahtiessa.

Sain minä ne serkkuni pojan koon 45 sukat Novita Kantrista valmiiksi. Vihdoinkin. Hyvä minä!


nyt puikoilla on serkun tytölle Sauna -sukat sekä Kultsin toinen tumppu. Aivottomaksi työksi otan varmaan perussukat Stepistä Kultsille.

Eilen virkkasin töissä toisen Esteri -kassin, limenvihreän. Se tulee minulle, kunhan on rahaa lunastaa kassini pois ja ostaa siihen puiset sangat. Joku pönttö on hävittänyt rahapulassa kotona olleet puiset sankansa. Kuka on voinut olla niin tyhmä ?!? Tässä taas nähdään vanha totuus, ettei mitään pitäisi hävittää.

Nyt menen vielä hetkeksi kutomaan ja sitten alan hankkia työkokeilupaikalle suuntaamista.
Palaillaan ehkä illemmalla.

Tulin vielä illalla kertomaan, että aamun fiilis "iltavuorosta" oli ihan oikea. Mieluummin aikaisemmin töihin ja aikasemmin kotiin. Kai...
Tämä päivä meni töissä tumppuja kutoessa. Toin sen virkkaamani kassinkin kotiin - sangat pitäisi vielä jostain saada. Edullisesti. Laitan kuvan, kunhan olen saanut sangat siihen kassiin.

Muutenkin fiilikset laskivat tosi paljon. Laitoin äsken laskut koneelle odottamaan maksupäivää ja totesin, että "kuusessa" ollaan - rahat suorittavat nopean ohimarssin. Vielä tarvitsisi vähän lisää, että eläisi jollain kuukauden. No, huomenna alettava katsoa lankoja, joista en raaskisi luopua, myyntiin.
Sydän vuotaa verta!

4 kommenttia:

  1. Minusta on myös inhottava odottaa että pääsee töihin. Oikein mitään muuta kuin siivousta ei tullut aamupäivisin tehtyä.
    Ihanat sukat =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Juu, siinä menee koko päivä pilalle, kun odottaa töihin pääsyä.

      Poista
  2. Kauniit sukat,odotan kovasti kassistasi kuvaa.
    Hyvää viikonloppua sulle,mökille ollaan menossa viikonlopuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Laitan tosiaan kuvan kassista, kunhan saan sangat siihen.

      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)